Documents

Annexation of the Sami Homeland - Legalized Theft or XXI Century Colonialism of the Finnish Government?

The homeland of Sami people. Finnish part of the homeland marked in dark red.
Sami Homeland.

The Sámi is the only people in the European Union with the official status of indigenous people. Even the Finnish Constitution recognizes the Sámi people as an indigenous people. Despite this, Finland has not yet ratified the ILO Indigenous and Tribal Peoples Convention No. 169, as the issue of Sámi land rights in Finland is still unresolved.

The following article describes the current situation regarding the constitutional right of the Sámi people to their own homeland. A erroneous, on purpose misleading, research conclusion denies the Sámi people the right to the Sami homeland. The Finnish goverment-lead XXI Century colonialism wants to legitimate an invented XVIII Century change of owenership from the Sámi to the state.

External links

  • Minority Rights Group International, World Directory of Minorities and Indigenous Peoples - Finland(approve sites) : Sami, 2008, available at: http://www.unhcr.org/refworld/docid/49749d2319.html [accessed 14 September 2010]
  • Sámi Parliament pages in English(approve sites)
  • C169 Indigenous and Tribal Peoples Convention, 1989(approve sites)
  • Land Rights, Linguistic Rights, and Cultural Autonomy for the Finnish Sami People(approve sites). "[...] the Finnish Sami Parliament has observed with a growing concern that, at the same: time that Finland secures or intends to secure a special position and rights for the Sami population in its legislation, in administration and in the implementation of treaties, the acts and organised activities against the Sami are increasing in the Sami homelands. Some members of the majority population - and some municipalities (local governments) - do not accept the fact that the Sami people are guaranteed the use of their own language and the exercise of their own culture with arrangements that do not apply to the rest of the population. In addition, some news media and journalists transmit, without the slightest criticism, propaganda against the Sami and express their own anti-Sami attitudes.

The document is written in Finnish.
Please contribute by translating it to English.
The original document can be found here.(approve sites)

OTT, dosentti Kaisa Korpijaakko-Labba Maaoikeusseminaari, 17.4.2008

Oikeusministeriön maaoikeustutkimus ja ILO-sopimuksen ratifiointi Saamelaisten maahan ja vesiin kohdistuvien oikeuksien selvittäminen mutta samalla myös Suomen hallituksen jo vuonna 1990 edellyttämä pikainen toteuttaminen ovat olleet ajankohtaisia kysymyksiä sekä tieteellisen tutkimuksen että poliittisen päätöksenteon kentässä pitkään. Lukuisista esityksistä ja lainvalmisteluhankkeista huolimatta ratkaisun löytäminen oikeuksien toteuttamiseen on kohdannut ylivoimaisia esteitä Suomen poliittisessa päätöksenteossa.

Toinen toistaan seuranneiden lainvalmisteluhankkeiden kariuduttua oikeusministeriö päätyi vuonna 2002 lainvalmistelun sijasta erikoiseen ratkaisuun. Kilpailutettuaan hankkeen tarjouspyyntömenettelyllä julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön mukaan oikeusministeriö solmi Oulun ja Lapin yliopistojen kanssa tutkimussopimuksen, aiheena "oikeudellis-historiallinen tutkimus koskien entisten Kemin ja Tornion lappien alueen asutus- ja väestöhistoriaa, maankäyttöä ja maanomistusoloja." Työhön valittiin neljä ei-väitellyttä tutkijaa mainituista yliopistoista. Työ alkoi 1.1.2003 ja sen tuli olla valmis 31.12.2004.

Oikeusministeriön tutkimussopimusluonnoksessa korostettiin tutkimuksen luotettavuutta ja sitoutumattomuutta. Samoin korostettiin hankkeen vaativuutta ja aikaisempaa perehtymistä aiheeseen sekä painotettiin arkistotyön suurta osuutta tutkimuksen suorittamisessa. Tutkimussopimuksessa edellytettiin omana kohtanaan, että "tutkijoilla ei ole kytköksiä tutkimuksen kohteen intressitahoihin".

Tutkijat eivät saaneet töitään valmiiksi määräajassa, jota jouduttiin pidentämään aina vuoden 2006 lopulle.

Tutkimustöiden ollessa käynnissä projektiin kiinnitettiin aika ajoin laajaakin huomiota useilla tahoilla: odotukset olivat suuret. Merkittävimmän lausuman asiasta esitti lainsäädännön perutuslainmukaisuuden ylin (ja ainoa) ennakkovalvoja Suomessa, eduskunnan perustuslakivaliokunta, lausunnossaan 29/2004 vp. Lausunnon lopussa valiokunta ensin toteaa jo lausunnon antamisen aikaan julkaistujen tutkimusten "asettaneen valtion oikeuden kyseenalaiseksi" (viittauksena OTT Kaisa Korpijaakko-Labban laaja artikkeli Oikeustiede-Juridprudentia -aikakauskirjassa). Tämän jälkeen perustuslakivaliokunta viittaa vielä keskeneräiseen oikeusministeriön maaoikeustutkimukseen. "Se antanee dokumentoitua tietoa omaisuudensuojaan perustuslainsuojaan palautuvista hallinta- ja käyttöoikeuksista Lapissa", valiokunta toteaa. Tutkimuksen ja lainsäädännön suhteelle perustuslakivaliokunta asettaa selkeät ja tiukat vaatimukset, lausumalla, että "jatkossa elinkeino-oikeudellisten muutosten tulee perustua pätevään tutkimustietoon saamelaisten ja paikallisten asukkaiden oikeuksista ja omistusoloista ja niiden kehityksestä."

Oikeusministeriön tilaamien tutkimusten kauan kaivattu julkistamistilaisuus pidettiin lopulta 22.10.2006, Pääuutiseksi, jota voidaan luonnehtia eräänlaiseksi sensaatioksi, nousi kirkkaasti OTL Juha Joonan selvitykseen sisältyvä asiakirjalöytö vuodelta 1742. Sekä Joonan mutta myös tutkija FM Matti Enbusken ja vielä tutkimusprojektin koordinaattorin professori Jouko Vahtolan mukaan kysymyksessä oleva kamarikollegion "päätös" siirsi, siis jo vuonna 1742, kaikki Länsi-Pohjan laajan Lapinmaan maat ja vedet kiistatta valtiolle. Siirto koski OTL Joonan mukaan myös kaikkia tuota ajankohtaa ennen saamelaisten omistuksessa olleita lapinveromaita (jotka siis eivät kuuluneet tilajaotukseen). Pelkästään nykyisessä Suomessa "siirto" olisi koskenut nykyisen saamelaisalueen maistaja vesistä yli yhdeksääkymmentä prosenttia. - Vaikka uutisoinnissa puhuttiin yleensä "valtiosta", kysymyksessä oli vuonna 1742 siis tietenkin Ruotsin valtio - Suomen valtiosta ei tuolloin ollut vielä tietoakaan. Kokonaisuudessaan "omaisuudensiirto" olisi koskenut liki nykyisen Suomen kokoista aluetta pääasiassa saamelaisilta pois valtion lukuun.

Tutkimustulosten "pätevyys" perustuslakivaliokunnan sanontaa käyttäen - ei ole käynyt läpi akateemista arviointia eikä edes keskustelua.

Saamelaiskäräjien vuonna 1993 perustama maanomistustyöryhmä on omalla tahollaan jatkanut sekä saamelaisten maa- ja vesioikeuksien uudemman kehityksen selvittämistä että aiheeseen liittyvän ja niin kansallisen lainsäädännön kuin alkuperäiskansojen oikeuksia koskevan ILO-sopimuksenkin edellyttämien lainsäädäntöuudistusten puitteiden hahmottelua niistä lähtökohdista, joilla Suomen hallitus/sisäasiainministeriö vuonna 1993 silloisen saamelaisvaltuuskunnan tehtäväksi nämä työt on antanut. Maanomistustyöryhmään kuuluvat jäseninä saamelaiskäräjien puheenjohtajisto ja sen pysyvinä asiantuntijoina professori Veikko O. Hyvönen sekä OTT, dosentti Kaisa Korpijaakko-Labba.

Maanomistusyöryhmä on tehtäväänsä liittyen kokouksessaan 14.-15.8.2007 käsitellyt asiantuntijansa laatimaa laajaa arviota, jossa punnitaan oikeusministeriön maaoikeustutkimuksen puitteissa valmistuneiden selvitysten ja niiden lopputulosten pätevyyttä tieteellisesti pätevän tutkimustiedon kriteereiden pohjalta. Arvio on ollut myös professori Heikki Ylikankaan tarkasteltavana.

Puuttumatta maaoikeustutkimusten ansaitsemiin lukuisiin muihin huomautuksiin - joidenkin tutkimusten ilmiselvistä ennakkoasenteista ja yleisestä asenteellisuudesta puhumattakaan -pääkysymykseksi on noussut tässäkin OTL Joonan esiintuoma mutta myös muiden osallisten korostama kamarikollegion päätös vuodelta 1742.

Maanomistustyöryhmä on hankkinut käyttöönsä alkuperäiset asiakirjat Ruotsin valtionarkistosta ja asiantuntijat ovat näin voineet täsmälleen tarkistaa, mitä kohuttu asiakirja lopulta pitää sisällään. Lopputulos on hämmentävä ja merkitykseltään sellainen, ettei näin valtavaan erehdykseen tieteen ja tutkimuksen maailmassa usein törmää. Ruotsin valtakunnassa kamarikollegio oli yksi keskusvirasto muiden joukossa, jolle kyllä sinänsä kuului moninaisia tuolloin vallalla olleeseen maaverotukseen liittyviä valvonta-ja tarkastustehtäviä. Nyt kysymyksessä oleva asia koski kuitenkin yhtä ainoaa uudistilaa nykyisen Kuusamon alueella ja sitä, oliko tila perintö- vai kruununluontoinen. Ruotsin valtakunnassa ei vuoden 1742 tilanteessa ollut korkeinta oikeutta, vaan korkeimpana oikeutena toimi kuningas yhdessä valtaneuvoston kanssa.

Asia oli edennyt "korkeimpaan oikeuteen" eli kuninkaan ratkaistavaksi Svean hovioikeudelta eli aivan normaalia oikeustietä.

Kamarikollegion asiakirjan lukeminen vahvistaa jo pelkällä sanamuodollaan, että kysymys oli tuon uudistilan kohtalon osalta kuriinkaan (siis, "korkeimman oikeuden") kamarikollegiolle lausuntoa varten lähettämästä kysymyksestä. Asiakirja eli kollegion kokouspöytäkirja ilmaisee samoin selväsanaisesti, että kuningas vaati itselleen pikaisesti toimitettavaksi paitsi tietenkin kollegion lausunnon, myös koko asiakirja-aktin omaa lopullista ratkaisuaan varten.

Kollegion lausuntokin rajoittuu vain siihen, että kollegio katsoo kyseisen yhden uudistilan olevan kruunun luontoisen. Saamelaisten ikiaikaisiin lapinveromaihin tämä lausunto ei ota kantaa lainkaan, eihän sitä kollegiolta ollut edes tiedusteltukaan.

Kollegion tuli siis lähettää lausunto asiakirjanippuineen hallitsijalle. Näin ei kuitenkaan tapahtunut vuonna 1742, sillä asian käsittely jostakin syystä jatkui kollegiossa vielä vuonna 1743. Kuninkaan arkistoista – joiden täsmällisyyttä ei voida asettaa kyseenalaiseksi – sen enempää kamarikollegion lausuntoa kuin kuninkaan, "korkeimman oikeuden", lopullista ratkaisua ei löydy.

Päinvastoin kuin OTL Joona, FM Matti Enbuske ja professori Jouko Vahtola katsovat, vuoden 1742 "sensaatioratkäisu" ei ole päätös lainkaan vaan pelkkä lausunto: hallitsijan ratkaisua ei sadan vuoden etsinnöistä huolimatta kukaan tutkija ole voinut löytää.

Pelkän lausunnon muuntuminen "ratkaisevaksi ennakkopäätökseksi" on jo itsessään liki käsittämätön erehdys tutkijalta kuin tutkijalta – siitä puhumattakaan, että kollegion lausuntokin on koskenut yhtä ainoaa uudistilaa eikä ainoatakaan saamelaisen hallitsemaa lapinveromaata. Selvää myös on, ettäjos kuningas todella olisi asian ratkaissut vuoden 1742 tienoilla "valtion" eduksi, tällaiseen ratkaisuun olisi nojauduttu myöhemmässä oikeuskäytännössä jokaisessa mahdollisessa ristiriitatilanteessa saamelaisten lapinveromaiden haltijoiden ja kruunun välillä. Tämänsisältöistä selkeää päätöstä tuon ajan oikeuskäytännöstä on kuitenkin turha etsiä.

Täsmällisemmin ilmaistuna: pelkästään nykyisen Ruotsin Jokkmokin alueen neljän lapinkylän -joita kamarikollegion "päätöksen" tietenkin myös olisi tullut koskea - käräjäpöytäkirjoista löytyy aikavälillä 1743-1792 noin 450 oikeustapausta, joissa OTL Joonan tarkoittamaan ratkaisuun olisi tullut vedota ja varmasti olisi vedottu sikäli kuin sellainen olisi ollut olemassa (OTT Korpijaakko-Labban asiakirjakokoelmat). Tällaista tapausta ei kertakaikkiaan löydy. Dokumentoitujen oikeustapausten kokonaismäärää Ruotsi-Suomen Lapinmaassa voidaan karkeasti arvioida siitä lähtökohdasta, että näitä lapinkyliä oli Ruotsin vallan aikana kaikkiaan 32 kappaletta.

Toisella tavalla ilmaistuna "päätöstä" jos sellainen olisi olemassa, voitaisiin verrata myös kaikkien tuntemiin Ruotsi-Suomen ja Suomen isojakoihin, jotka vain osittaisena omaisuudensiirtona herättivät melkoista kapinamieltäjo omana aikanaan ja kritiikkiä vielä tänäkin päivänä. Kamarikollegion päätös sellaisena kuin sen on nyt väitetty olevan olemassa ja tarkoittavan olisi sen sijaan merkinnyt totaalista maaomaisuuden pakkosiirtoa yksityisiltä valtiolle. Ilman, että kukaan yksityinen olisi asiasta puhunut tai pukahtanut.

Tuskinpa vain, sillä vastoin yleistä käsitystä ruotsalainen yhteiskunta viranomaiskoneistoineen ja oikeuslaitoksineen oli jo 1700-luvun puolimaissa erittäin hyvin järjestäytynyt. Myös "rahvas", mukaan lukien aikaisemmin niin sivistymättömänä pidetty saamen kansa, oli erinomaisen hyvin tietoinen oikeuksistaan: vanhimman tunnetun suojeluskirjeen talonpoikia vastaan muutamien lapinkylien saamelaiset olivat itse hankkineet kuninkaan luona käymällä jo vuonna 1584. Kirjettä säilytettiin huolellisesti, ja siihen vedottiin onnistuneesti riitatilanteissa ainakin vielä 1700-luvulla.

Kysymysmerkiksi jää, kuinka "asiantunteville" tutkijoilla on voinut tapahtua näin suuri, merkitykseltään vakava ja mittasuhteiltaan valtava erehdys kuin nyt on käynyt. Varmaa on vain se, että erehdys on tapahtunut: saamelaisten maat ja vedet eivät siirtyneetkään valtiolle vuonna 1742 vaan pysyivät omistajiensa hallinnassa kuten ennenkin.

On myös vaikea käsittää, kenen etua tämä erehdys palvelisi, jos asialla halutaan tällä tasolla spekuloida. Alkuperäiskansojen maaoikeuksia koskevan ILO-sopimuksen 14. artikla edellyttää valtion vahvistavan alkuperäiskansalle omistus-ja hallintaoikeuden sen vanhastaan nauttimiin maihin ja vesiin aikaisemmista omistussuhteista täysin riippumatta, yksityisten tilojen oikeuksiin tietenkään puuttumatta.

Jäljelle jäisi tältä pohjalta lähinnä vaihtoehto, ettei Suomen valtiolla ole lainkaan poliittista tahtoa ratifioida ILO-sopimusta velvoitteineen; ratifiointikysymystähän ei yllättäen otettu mukaan uuteen hallitusohjelmaan vuoden 2007 vaalien jälkeen. Siitä huolimatta, että Suomi on saanut lukuisiaja vakavia moitteita mm. YK:n ihmisoikeuskomitealta sopimuksen ratifioinnin viivyttämisestä.

Olennaista on silti lopulta se, että yksityisoikeudellisella tasolla kysymys saamelaisten maa-ja vesioikeuksista ei ole oikeusministeriön maaoikeusprojektin voimin ratkennut suuntaan tai toiseen. Perustuslakivaliokunnan kaipaamaa ja edellyttämää uudenlaista pätevää tutkimustietoa kysymykseen ei itse pääasiassa ole saatu. Suomen valtio on siis asiassa yhtä heikoin eväin varustettu kuin vaikkapa vuonna 2004 perustuslakivaliokunnan lausunto tarkoittaa: valtiolla on yhä juridisesti näyttämättä se, millä tavoin valtiolle olisi syntynyt laillinen saanto saamelaisten aikaisemmin omistamiin maihin ja vesiin.

Lisätietoja:

Kaisa Korpijaakko-Labba, OTT, 0400-168020


Verb Wiki

Verbix Website

edit SideBar

Copyright Verbix 1995-2016